Nykytietämyksen valossa tämä kasvatustyyli on erilaisista kasvatustyyleistä lapsen kehityksen kannalta kaikkein paras. Ohjaava kasvatus on lapsilähtöistä, mikä tarkoittaa sitä, että lapsen tarpeet ja toiveet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon ja lapsen mielipiteitä kunnioitetaan. Kaikessa toiminnassa, muun muassa rajojen ja tavoitteiden asettamisessa, otetaan huomioon lapsen tarpeet, sekä ikä- ja kehitystaso.
Ohjaava kasvatus perustuu aikuisen auktoriteettiin: aikuinen on vastuussa ja huolehtii lapsen turvallisuudesta ja perustarpeista. Lapselle asetetaan odotuksia ja velvollisuuksia kehitysvaiheensa ja kykyjensä mukaan. Näin lapsi oppii ottamaan myös vastuuta toiminnastaan. Kasvattaja toimii johdonmukaisesti ja oikeudenmukaisesti ja perustelee toimintaansa ja asettamiaan rajoja.
Ohjaava kasvatustyyli tarjoaa lapselle turvallisuuden tunteen. Kasvattajan ja lapsen suhde perustuu vastavuoroiseen kunnioittamiseen. Lapsi saa kannustusta ja myönteistä palautetta, kun on niiden aika. Kasvattaja myös osoittaa sanoillaan ja teoillaan aitoa kiinnostusta lapseen ja tarjoaa hellyyttä ja lohdutusta kun lapsi niitä kaipaa.
Ohjaavan kasvatustyylin avulla lapsi oppii myös osoittamaan ja käsittelemään tunteitaan. Kaikki lapsen tunteet ovat hyväksyttyjä, mutta kielteiset tunteet eivät kuitenkaan oikeuta muiden loukkaamiseen tai tavaroiden rikkomiseen. Lapsi saa ohjausta rakentavaan tunteiden ilmaisuun ja ristiriitojen ratkomiseen.
Ohjaavan kasvatuksen myötä lapsi oppii siis noudattamaan omaan kehitystasoonsa sopivia velvoitteita ja yleisesti hyväksyttäviä toimintatapoja. Hän oppii ottamaan huomioon muiden tunteet, mutta myös tietää, että hänen tunteensa ja mielipiteensä ovat tärkeitä ja että hän on rakastettu ja turvassa.
Esimerkkejä ohjaavasta kasvatustyylistä eri tilanteissa:
Lapsen kanssa keskustellessa on tärkeää katsoa silmiin ja osoittaa elein (esm. nyökkäyksin)ja sanoin, että kuuntelee ja on kiinnostunut.
Jos lapsi esimerkiksi lyö toista, on tärkeää kmmertoa lapselle, että hänen tekonsa oli väärin, sen sijaan, että sanoisi lapsen olevan tuhma. Erittäin tärkeää on myös kertoa miksi teko oli väärin, jotta lapsi oppii ymmärtämään, miksi niin ei saa tehdä.
Kun lapsi jättää vaikkapa lelut levälleen voi hänelle sanoa, että "Minusa tuntuu kurjalta, kun nuo lelut ovat levällään ja niihin voi kompastua." Sen sijaan, että sanoisi: "Miksi sinä et koskaan korjaa lelujasi, olet saamaton!". Omista tunteista kertovat minä-muodot toimivat paremmin kuin lapsen vikojen kuvaaminen tai nimittely.
Hyväksyttävän toiminnan tukeminen on yksi ohjaavan kasvatuksen periaatteista, joten jos lapsi vaikka juoksee tarhan käytävällä niin, että häiritsee muiden leikkejä tai on jopa vaarassa satuttaa itseään tai muita, kannattaa hänet pysäyttää ystävällisesti ja kertoa, miksi juokseminen käytävällä sovi. Lapselle on hyvä sanoa vaikkapa, että "Minä ymmärrän, että sinulla on tarve liikkua, katsotaanpa yhdessä sinulle sopiva paikka touhuta." Käytävästä voi esimerkiksi rajata maalarin teipillä alueen, jolla lapsi voi juoksennella, mennä mahalaudalla tai tehdä jotain muuta liikunnallista.
Kannustavan ilmapiirin luominen on myös hyvin tärkeää, joten lasta kannustetaan itsenäiseen (esim. pukeutumisessa) toimintaan ja kehutaan aina hyvästä yrityksestä ja pienimmistäkin onnistumisista.
tiistai 23. helmikuuta 2016
2.A) RAJOJEN ASETTAMINEN
Rajojen asettaminen on tärkeää, jotta lapsi oppii ottamaan huomioon toisten tarpeet ja tunteet, yleisesti hyväksytyt toimintatavat ja yhteiset pelisäännöt. Lapsi oppii rajojen avulla myös hoitamaan yhteisiä velvoolisuuksia ikä- ja kehitystasonsa mukaisesti. Rajoja tarvitaan myös lapsen turvallisuuden vuoksi, jotta lapsi oppii siis esimerkiksi leikkimään turvallisesti. Rajat ovat tärkeitä myös terveyden kannalta, esimerkiksi herkkujen syöntiä on syytä rajoittaa.Riittävä lepo ja unensaanti on myös erittäin tärkeää. Rajoja tarvitaan myös lapsen suojelemeiseksi asioilta, joita hän ei vielä ole valmis käsittelemään ja ymmärtämään, kuten väkivallan, seksin ja pornon näkeminen.
Rajojen asettamisessa on tärkeää perustella ne lapselle ja noudattaa niitä johdonmukaisesti. Rajat luovat lapselle fyysisen turvallisuuden lisäksi psyykkistä turvaa, lapsi siis tuntee olevansa turvassa.
Joitakin esimerkkejä rajoista, joita päivähoidossa voi joutua asettamaan:
1) Leluja ei oteta toisten käsistä - Johdonmukaisesti palautetaan lelut oikeille omistajilleen ja kerrotaan ettei leluja saa ottaa toisten kädestä. Lasta opetetaan myös pyytämään anteeksi.
2) Toisia ei lyödä, potkita, purra tai muuten vahingoiteta - Lapsen toimet estetään johdonmukaisesti. Lapsi pysäytetään ja otetaan mahdollisesti syliin ja hänelle kerrotaan, että ko. käytös ei ole hyväksyttävää, koska toista lasta sattuu ja hänelle tulee paha mieli. Hänen kanssaan keskustellaan siitä, kuinka pahalta itsestä tuntuisi vastaassa tilanteessa.
3) Ketään ei kiusata eikä jätetä yksin - Kerrotaan, että kotona voi valita kaverinsa, mutta päiväkodissa kaikkien kanssa täytyy leikkiä, kukaan ei saa jäädä yksin, Keskustellaan siitä, miten pahalta kiusaaminen ja yksin jättäminen tuntuu ja pyydetään lasta ajattelemaan, miltä hänestä itsestään tuntuisi vastaavassa tilanteessa. Mennään tarvittaessa mukaan leikkeihin, esimerkiksi apuminäksi ujoille lapsille.
4) Päiväunille rauhoitutaan - Kerrotaan, että riittävä lepo on kasvun ja hyvän olon kannalta tärkeää, ja pidetään huoli, että kukaan ei metelöi nukkarissa. rauhoittumista varten voidaan lukea esim. satu. Tarvittaessa lasta voi silttää, jotta hän rauhoittuisi. Joskus voi olla aiheellista siirtää lapsi pois nukkarista, mikäli hän häiritsee muiden lepohetkeä.
5) Vaatteita ei jätetä levälleen - Lapsille opetetaan mihin vaatteet kuuluu laittaa, esimerkiksi takit naulakkoon.
6) Lelut korjataan paikoilleen leikkien jälkeen - Lapsille opetetaan, että leluja ei voi jättää levälleen ja että ensin on siivottava lelut, ennen kuin siirrytään muihin leikkeihin / toimiin. Esimerkiksi kysymysten avulla, kuten "Tiedätkö mihin tämä lelu kuuluu?" tai "Osaatko viedä tämän oikealle paikalle?", voi houkutella isompia lapsia viemään tavaroita paikoilleen. Pieniä lapsia kysymysmuoto voi hämmentää, joten heille voi sanoa vaikkapa, että ”Kerätäänpä lelut yhdessä laatikkoon”.
7) Kun toinen puhuu, kuunnellaan - Lapsille opetetaan, että on tärkeää ja kohteliasta kuunnella, kun toinen puhuu. Voi esimerkiksi sanoa, että sinun vuorosi on kertoa seuraavaksi ja sitten me muut kuunnellaan sinun asiaasi.
8) Kädet pestään esim. vessakäynnin jälkeen - Perustelu on myös tässä tärkeää, eli lapselle kerrotaan, että kädet täytyy pestä, jotta pöpöt eivät leviä ja jotta lapsi ei tulisi sairaaksi. Johdonmukainen toiminta, kuten kädet pestään aina päiväkotiin tultaessa, ennen ruokailua, vessakäynnin jälkeen jne. on tärkeää. Tarvittaessa näytetään kädestä pitäen kuinka kädet tulee pestä.
Rajojen asettamisessa on tärkeää perustella ne lapselle ja noudattaa niitä johdonmukaisesti. Rajat luovat lapselle fyysisen turvallisuuden lisäksi psyykkistä turvaa, lapsi siis tuntee olevansa turvassa.
Joitakin esimerkkejä rajoista, joita päivähoidossa voi joutua asettamaan:
1) Leluja ei oteta toisten käsistä - Johdonmukaisesti palautetaan lelut oikeille omistajilleen ja kerrotaan ettei leluja saa ottaa toisten kädestä. Lasta opetetaan myös pyytämään anteeksi.
2) Toisia ei lyödä, potkita, purra tai muuten vahingoiteta - Lapsen toimet estetään johdonmukaisesti. Lapsi pysäytetään ja otetaan mahdollisesti syliin ja hänelle kerrotaan, että ko. käytös ei ole hyväksyttävää, koska toista lasta sattuu ja hänelle tulee paha mieli. Hänen kanssaan keskustellaan siitä, kuinka pahalta itsestä tuntuisi vastaassa tilanteessa.
3) Ketään ei kiusata eikä jätetä yksin - Kerrotaan, että kotona voi valita kaverinsa, mutta päiväkodissa kaikkien kanssa täytyy leikkiä, kukaan ei saa jäädä yksin, Keskustellaan siitä, miten pahalta kiusaaminen ja yksin jättäminen tuntuu ja pyydetään lasta ajattelemaan, miltä hänestä itsestään tuntuisi vastaavassa tilanteessa. Mennään tarvittaessa mukaan leikkeihin, esimerkiksi apuminäksi ujoille lapsille.
4) Päiväunille rauhoitutaan - Kerrotaan, että riittävä lepo on kasvun ja hyvän olon kannalta tärkeää, ja pidetään huoli, että kukaan ei metelöi nukkarissa. rauhoittumista varten voidaan lukea esim. satu. Tarvittaessa lasta voi silttää, jotta hän rauhoittuisi. Joskus voi olla aiheellista siirtää lapsi pois nukkarista, mikäli hän häiritsee muiden lepohetkeä.
5) Vaatteita ei jätetä levälleen - Lapsille opetetaan mihin vaatteet kuuluu laittaa, esimerkiksi takit naulakkoon.
6) Lelut korjataan paikoilleen leikkien jälkeen - Lapsille opetetaan, että leluja ei voi jättää levälleen ja että ensin on siivottava lelut, ennen kuin siirrytään muihin leikkeihin / toimiin. Esimerkiksi kysymysten avulla, kuten "Tiedätkö mihin tämä lelu kuuluu?" tai "Osaatko viedä tämän oikealle paikalle?", voi houkutella isompia lapsia viemään tavaroita paikoilleen. Pieniä lapsia kysymysmuoto voi hämmentää, joten heille voi sanoa vaikkapa, että ”Kerätäänpä lelut yhdessä laatikkoon”.
7) Kun toinen puhuu, kuunnellaan - Lapsille opetetaan, että on tärkeää ja kohteliasta kuunnella, kun toinen puhuu. Voi esimerkiksi sanoa, että sinun vuorosi on kertoa seuraavaksi ja sitten me muut kuunnellaan sinun asiaasi.
8) Kädet pestään esim. vessakäynnin jälkeen - Perustelu on myös tässä tärkeää, eli lapselle kerrotaan, että kädet täytyy pestä, jotta pöpöt eivät leviä ja jotta lapsi ei tulisi sairaaksi. Johdonmukainen toiminta, kuten kädet pestään aina päiväkotiin tultaessa, ennen ruokailua, vessakäynnin jälkeen jne. on tärkeää. Tarvittaessa näytetään kädestä pitäen kuinka kädet tulee pestä.
1. B) TYÖPROSESSI
Työprosessin neljä vaihetta kasvatustyössä:
Ensin täytyy selvittää lapsen tarpeet, eli asiat joissa lapsi tarvitsee tukea. Tarpeiden lisäksi on tärkeää selvittää myös lapsen vahvuudet, joiden pohjalta lapsen kehitystä voidaan tukea. Tähän käytetään erilaisia tiedonkeruumenetelmiä, kuten lapsen havainnointia. Tarkoituksena on selvittää lapsen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen taso, esimerkiksi minkälaista tukea lapsi tarvitsee pukeutumistilanteissa.
Kun lapsen tarpeet ja vahvuudet on saatu selville, asetetaan niiden pohjalta tavoitteet, eli se päämäärä, johon toiminnalla pyritään. On tärkeää, että tavoite on saavutettavissa. Jos varsinainen tavoite on kaukana, esimerkiksi täysin omatoiminen suoriutuminen pukeutumistilanteessa, on hyvä asettaa lähiajan tavoitteita, kuten vaikka se, että lapsi oppii pukemaan housut itsenäisesti.
Seuraavaksi on vuorossa toteutusvaihe, jossa ensin laaditaan tavoitteiden pohjalta suunniltelma eli mietitään minkälaisilla toimilla tavoitteisiin voidaan päästä. Päivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelmaan(vasu) kirjataan lapsen vahvuudet ja kehittymistarpeet. Vasuun kirjataan myös riittävän pienet tavoitteet sekä ne toimet, joita on sovittu noudatettavan kotona ja päivähoidossa tavoitteiden saavuttamiseksi. Suunitelmassa sovitaan myös milloin tavoitteiden toteutumista arvoidaan. Tämän jälkeen aletaan toteuttaa suunnitelmaa sovittujen toimien mukaisesti.
Erittäin keskeinen osa työprosessia on arviointi. Tavoitteiden toteutumista voidaan arvoida tietyn, suunnitelmassa sovitun ajanjakson kuluttua. Esimerkiksi vasukeskusteluja käydään yleensä puolen vuoden välein. Toiminnan arviointia on kuitenkin tärkeää tehdä koko ajan, jotta toimintatapoja voidaan tarvittaessa muuttaa ja tavoitteita tarkentaa. Arvioinnin tarkoituksena on selvittää, miten asetetut tavoitteet ovat toteutuneet, miten niitä on mahdollisesti tarvetta muuttaa tai mitä uusia tavoitteita asetetaan. Hyvin tärkeää on myös arvoida oman toiminnan onnistumista, esim. mitkä keinot olivat toimivia ja mitä toimintatapoja tulisi mahdollisesti muuttaa, jotta tavoitteet olisi helpompi saavuttaa.
Esimerkkejä työprosessin toteuttamisesta:
1) Leikkitilanne:
Sofia on 2-vuotias, vilkas ja sosiaalinen tyttö. Hänen on vaikea vielä ymmärtää, että lelua ei saa ottaa toisten kädestä. Hän tarvitsee siis tukea tämän asian oppimiseen.
Tavoitteeksi asetetaan se, että Sofia ei enää ottaisi leluja toisten lasten käsistä, vaan oppisi suuntaamaan mielenkiintonsa toisiin leluihin tai muuhun tekemiseen.
Sofian kanssa toimitaan niin, että kun hän ottaa lelun toisen kädestä, hänet viedään takaisin kyseisen lapsen luo ja lelu palautetaan lapselle. Sofialle selitetään, että toisen kädestä ei saa ottaa. Sofian täytyy myös pyytää anteeksi lapselta, jolta on lelun ottanut, Mikäli Sofia itkee tai kiukuttelee näissä tilanteissa, hänet voidaan ottaa syliin ja yhdessä keksitään sitten muuta tekemistä. Tätä toistetaan johdonmukaisesti niin kauan, kunnes Sofia oppii löytämään omat leikkivälineet eikä enää ota toisten leluja.
Ensimmäinen arviointi on 2 viikon päästä, jolloin todetaan, että lelujen vieminen toisten lasten käsistä on selvästi vähentynyt. Sofia on oppinut leikkimään muiden lasten rinnalla niin, että hän useimmiten löytää itselleen mielenkiintoisen leikkivälineen, jolla voi leikkiä. Koska lelun viemisiä toisilta kuitenkin vielä silloin tällöin sattuu, harjoittelua jatketaan johdonmukaisesti aiemmin sovittujen toimintatapojen mukaan.
2) Päivittäistilanne
4-vuotias Ville on oppinut jo pukemaan helpommat vaatteet itse. Pukeutumistilanne on kuitenkin hieman hankala, koska Ville ei malta keskittyä pukeutumiseen, vaan juoksentelee ympäriinsä ja häirtsee myös muita.
Tavoitteeksi asetetaan, että Ville oppii keskittymään pukeutumiseen.
Villen kanssa toimitaan niin, että häntä houkutellaan pukemaan mainostamalla hänelle mieleisiä ulkoaktiviteetteja. Ville tykkää jalkapallosta, joten hänelle voi sanoa, että hän pääsee nopeammin pelaamaan ja ehtii pelata kauemmin, kun pukeutuu reippaasti. Villeä kehutaan heti, kun hän pukee reippaasti jonkin vaatekappaleen. Häntä myös kannustetaan sanomalla, että osaat hienosti pukea, oloet reipas ja iso poika jne. Ville myös tuodaan pukeutumistilanteeseen viimeisenä, jottei hän häiritse muita ja jotta hänen on helpompi keskittyä pukemiseen.
2 viikon päästä arviointitilanteessa todetaan, että Villen keskittyminen on parantunut. Kun hän on pukeutumistilanteessa yksin, hän keskittyy selvästi paremmin pukeutumiseen. Yhä joskus tulee kuitenkin eteen tilanteita, joissa Ville heittäytyy esimerkiksi lattialle ja sanoo, ettei jaksa tai osaa pukea. Ville tarvitsee siis vielä hieman lisää harjoitusta, kannustamista ja onnistumisten kehumista niin, että on pukeutumistilanteessa viimeisenä. Kun pukeutuminen alkaa sujua vielä paremmin, voidaan Villen kanssa alkaa harjoitella pukeutumista niin, että tilanteessa on myös muita lapsia.
Ensin täytyy selvittää lapsen tarpeet, eli asiat joissa lapsi tarvitsee tukea. Tarpeiden lisäksi on tärkeää selvittää myös lapsen vahvuudet, joiden pohjalta lapsen kehitystä voidaan tukea. Tähän käytetään erilaisia tiedonkeruumenetelmiä, kuten lapsen havainnointia. Tarkoituksena on selvittää lapsen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen taso, esimerkiksi minkälaista tukea lapsi tarvitsee pukeutumistilanteissa.
Kun lapsen tarpeet ja vahvuudet on saatu selville, asetetaan niiden pohjalta tavoitteet, eli se päämäärä, johon toiminnalla pyritään. On tärkeää, että tavoite on saavutettavissa. Jos varsinainen tavoite on kaukana, esimerkiksi täysin omatoiminen suoriutuminen pukeutumistilanteessa, on hyvä asettaa lähiajan tavoitteita, kuten vaikka se, että lapsi oppii pukemaan housut itsenäisesti.
Seuraavaksi on vuorossa toteutusvaihe, jossa ensin laaditaan tavoitteiden pohjalta suunniltelma eli mietitään minkälaisilla toimilla tavoitteisiin voidaan päästä. Päivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelmaan(vasu) kirjataan lapsen vahvuudet ja kehittymistarpeet. Vasuun kirjataan myös riittävän pienet tavoitteet sekä ne toimet, joita on sovittu noudatettavan kotona ja päivähoidossa tavoitteiden saavuttamiseksi. Suunitelmassa sovitaan myös milloin tavoitteiden toteutumista arvoidaan. Tämän jälkeen aletaan toteuttaa suunnitelmaa sovittujen toimien mukaisesti.
Erittäin keskeinen osa työprosessia on arviointi. Tavoitteiden toteutumista voidaan arvoida tietyn, suunnitelmassa sovitun ajanjakson kuluttua. Esimerkiksi vasukeskusteluja käydään yleensä puolen vuoden välein. Toiminnan arviointia on kuitenkin tärkeää tehdä koko ajan, jotta toimintatapoja voidaan tarvittaessa muuttaa ja tavoitteita tarkentaa. Arvioinnin tarkoituksena on selvittää, miten asetetut tavoitteet ovat toteutuneet, miten niitä on mahdollisesti tarvetta muuttaa tai mitä uusia tavoitteita asetetaan. Hyvin tärkeää on myös arvoida oman toiminnan onnistumista, esim. mitkä keinot olivat toimivia ja mitä toimintatapoja tulisi mahdollisesti muuttaa, jotta tavoitteet olisi helpompi saavuttaa.
Esimerkkejä työprosessin toteuttamisesta:
1) Leikkitilanne:
Sofia on 2-vuotias, vilkas ja sosiaalinen tyttö. Hänen on vaikea vielä ymmärtää, että lelua ei saa ottaa toisten kädestä. Hän tarvitsee siis tukea tämän asian oppimiseen.
Tavoitteeksi asetetaan se, että Sofia ei enää ottaisi leluja toisten lasten käsistä, vaan oppisi suuntaamaan mielenkiintonsa toisiin leluihin tai muuhun tekemiseen.
Sofian kanssa toimitaan niin, että kun hän ottaa lelun toisen kädestä, hänet viedään takaisin kyseisen lapsen luo ja lelu palautetaan lapselle. Sofialle selitetään, että toisen kädestä ei saa ottaa. Sofian täytyy myös pyytää anteeksi lapselta, jolta on lelun ottanut, Mikäli Sofia itkee tai kiukuttelee näissä tilanteissa, hänet voidaan ottaa syliin ja yhdessä keksitään sitten muuta tekemistä. Tätä toistetaan johdonmukaisesti niin kauan, kunnes Sofia oppii löytämään omat leikkivälineet eikä enää ota toisten leluja.
Ensimmäinen arviointi on 2 viikon päästä, jolloin todetaan, että lelujen vieminen toisten lasten käsistä on selvästi vähentynyt. Sofia on oppinut leikkimään muiden lasten rinnalla niin, että hän useimmiten löytää itselleen mielenkiintoisen leikkivälineen, jolla voi leikkiä. Koska lelun viemisiä toisilta kuitenkin vielä silloin tällöin sattuu, harjoittelua jatketaan johdonmukaisesti aiemmin sovittujen toimintatapojen mukaan.
2) Päivittäistilanne
4-vuotias Ville on oppinut jo pukemaan helpommat vaatteet itse. Pukeutumistilanne on kuitenkin hieman hankala, koska Ville ei malta keskittyä pukeutumiseen, vaan juoksentelee ympäriinsä ja häirtsee myös muita.
Tavoitteeksi asetetaan, että Ville oppii keskittymään pukeutumiseen.
Villen kanssa toimitaan niin, että häntä houkutellaan pukemaan mainostamalla hänelle mieleisiä ulkoaktiviteetteja. Ville tykkää jalkapallosta, joten hänelle voi sanoa, että hän pääsee nopeammin pelaamaan ja ehtii pelata kauemmin, kun pukeutuu reippaasti. Villeä kehutaan heti, kun hän pukee reippaasti jonkin vaatekappaleen. Häntä myös kannustetaan sanomalla, että osaat hienosti pukea, oloet reipas ja iso poika jne. Ville myös tuodaan pukeutumistilanteeseen viimeisenä, jottei hän häiritse muita ja jotta hänen on helpompi keskittyä pukemiseen.
2 viikon päästä arviointitilanteessa todetaan, että Villen keskittyminen on parantunut. Kun hän on pukeutumistilanteessa yksin, hän keskittyy selvästi paremmin pukeutumiseen. Yhä joskus tulee kuitenkin eteen tilanteita, joissa Ville heittäytyy esimerkiksi lattialle ja sanoo, ettei jaksa tai osaa pukea. Ville tarvitsee siis vielä hieman lisää harjoitusta, kannustamista ja onnistumisten kehumista niin, että on pukeutumistilanteessa viimeisenä. Kun pukeutuminen alkaa sujua vielä paremmin, voidaan Villen kanssa alkaa harjoitella pukeutumista niin, että tilanteessa on myös muita lapsia.
1. A) TIEDONKERUUMENETELMÄT
Kuinka eri tavoin toimimalla voi kerätä tietoa lapsista päiväkodissa?
Lapsia voi havainnoida arkipäivän toiminnoissa, eli kuinka hyvin lapselta esim. sujuvat wc-toimet, ruokailu, miten lapsi pärjää sosiaalisissa tilanteissa jne. Havainnoimalla saadaan selville lapsen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen taso. Lapselle voi esimerkiksi olla vaikea päästä mukaan leikkeihin vakkapa ujouden takia, jolloin hän tarvitsee ns. apuminää eli kasvattajan apua ja tukea uskaltaakseen liittyä mukaan leikkiin.
Tietoa saadakseen voi myös keskustella lapsen kanssa, häneltä voi eimerkiksi kysellä hänen toiveistaan ja mielenkiinnon kohteistaan. Jos lapsi on esimerkiksi kiinnostunut musiikista, voivat vaikkapa pukemistilanteet sujua paremmin laulun avulla.
Lapsen vanhempien kanssa voi myös keskustella heidän näkemyksistään ja toiveistaan lapsen kasvatusta koskien. Tämä on tärkeää havainnoinnin lisäksi varsinkin silloin, kun lapsi ei itse kykene kertomaan omista toiveistaan.
Erilaiset kirjalliset dokumentit ovat myös tärkeitä tiedonkeruun kannalta. Esimerkiksi hoitosuhteen alussa lapsen vanhemmat kirjaavat lomakkeelle perustietoja, kuten lapsen hoitoajat, elämänkatsomus, valtuutetut hoidosta hakijat, mahdolliset sairaudet ja ruokavaliossa huomioitavat asiat. Jokaiselle lapselle laaditaan myös oma varhaiskasvatussuunnitelma, jota päivitetään tasaisin väliajoin. Vasun laativat vanhemmat ja hoitohenkilökunta yhdessä ja siihen kirjataan muun muassa lapsen mielenkiinnon kohteita, kehityksellisiä tarpeita ja vahvuuksia sekä yksilöllisen tuen tarpeita. Suunnitelma perustuu vanhempien tietoihin lapsesta sekä päivähoitohenkilökunnan tekemiin havaintoihin.
Tiedonkeruu erilaisin menetelmin on erittäin tärkeää lapsen kehityksen tukemiseksi. Kun tiedetään esimerkiksi, missä asioissa lapsella on haasteita, voidaan keskittyä niiden asioiden oppimisen tukemiseen. Lapsen mielenkiinnon kohteiden selvittäminen on myös erittäin tärkeää, jotta oppimisesta voidaan tehdä lapselle mahdollisimman mielekästä ja näin ollen myös helpompaa. Tiedonkeruu on ensimmäinen vaihe hoito- ja kasvatustyön prosessissa, jonka pohjalta asetetaan tavoitteet ja laaditaan suunnitelma lapsen kasvun tukemiseksi.
Lapsia voi havainnoida arkipäivän toiminnoissa, eli kuinka hyvin lapselta esim. sujuvat wc-toimet, ruokailu, miten lapsi pärjää sosiaalisissa tilanteissa jne. Havainnoimalla saadaan selville lapsen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen taso. Lapselle voi esimerkiksi olla vaikea päästä mukaan leikkeihin vakkapa ujouden takia, jolloin hän tarvitsee ns. apuminää eli kasvattajan apua ja tukea uskaltaakseen liittyä mukaan leikkiin.
Tietoa saadakseen voi myös keskustella lapsen kanssa, häneltä voi eimerkiksi kysellä hänen toiveistaan ja mielenkiinnon kohteistaan. Jos lapsi on esimerkiksi kiinnostunut musiikista, voivat vaikkapa pukemistilanteet sujua paremmin laulun avulla.
Lapsen vanhempien kanssa voi myös keskustella heidän näkemyksistään ja toiveistaan lapsen kasvatusta koskien. Tämä on tärkeää havainnoinnin lisäksi varsinkin silloin, kun lapsi ei itse kykene kertomaan omista toiveistaan.
Erilaiset kirjalliset dokumentit ovat myös tärkeitä tiedonkeruun kannalta. Esimerkiksi hoitosuhteen alussa lapsen vanhemmat kirjaavat lomakkeelle perustietoja, kuten lapsen hoitoajat, elämänkatsomus, valtuutetut hoidosta hakijat, mahdolliset sairaudet ja ruokavaliossa huomioitavat asiat. Jokaiselle lapselle laaditaan myös oma varhaiskasvatussuunnitelma, jota päivitetään tasaisin väliajoin. Vasun laativat vanhemmat ja hoitohenkilökunta yhdessä ja siihen kirjataan muun muassa lapsen mielenkiinnon kohteita, kehityksellisiä tarpeita ja vahvuuksia sekä yksilöllisen tuen tarpeita. Suunnitelma perustuu vanhempien tietoihin lapsesta sekä päivähoitohenkilökunnan tekemiin havaintoihin.
Tiedonkeruu erilaisin menetelmin on erittäin tärkeää lapsen kehityksen tukemiseksi. Kun tiedetään esimerkiksi, missä asioissa lapsella on haasteita, voidaan keskittyä niiden asioiden oppimisen tukemiseen. Lapsen mielenkiinnon kohteiden selvittäminen on myös erittäin tärkeää, jotta oppimisesta voidaan tehdä lapselle mahdollisimman mielekästä ja näin ollen myös helpompaa. Tiedonkeruu on ensimmäinen vaihe hoito- ja kasvatustyön prosessissa, jonka pohjalta asetetaan tavoitteet ja laaditaan suunnitelma lapsen kasvun tukemiseksi.
Tilaa:
Kommentit (Atom)